Kasiosa OSK

Keväällä 2017 joukko Jyväskylän ammattikorkeakoulun musiikkipedagogiopiskelijoita alkoi kehitellä ajatusta osuuskunnasta. Haaveena oli osuuskunta, jonka kautta jokainen jäsen voisi tarjota opetus- ja keikkapalveluita sekä opiskelujen aikana että valmistumisen jälkeen. Yrityksen perustaminen ja pyörittäminen olivat suurimmalle osalle jäsenistä uusi aluevaltaus, mutta yhdessä tartuttiin haasteeseen: Kasiosa OSK perustettiin virallisesti loppukeväästä 2017 uutteran työn tuloksena.

Perustamisen jälkeen Kasiosa OSK on kasvattanut toimintaansa. Olemme saaneet lisää lahjakkaita jäseniä, jotka ovat laajentaneet instrumenttivalikoimaamme. Jäsenistämme löytyy tällä hetkellä sähkökitaran, sähköbasson, rumpujen, viulun, huilun, haitarin ja klassisen sekä pop/jazz-laulun ammattilaisia. Kasiosa OSK on jäsenilleen inspiroiva ja tasa-arvoinen työyhteisö, jossa työskentelemme sekä yhdessä että jokainen tahoillamme. Asumme, opetamme ja keikkailemme eri puolilla Suomea. Jäsenemme ovat kaikki koulutettuja muusikoita ja/tai musiikkipedagogeja, joiden ammattitaito ja intohimo huokuvat esiintymis- ja opettamistilanteissa.

JYVÄSKYLÄ 2018

Marianne Susi

Varapuheenjohtaja 2018-2019