Marianne Susi

Olen 23-vuotias laulaja ja laulunopettajaopiskelija. Opiskelen tällä hetkellä musiikkipedagogiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Laulaminen on ollut minulle intohimo koko elämäni ajan, ja aloitin pop/jazz-laulun opiskelun vuonna 2007 Vantaan musiikkiopistossa. Jyväskylässä olen asunut vuodesta 2015.

Olen laulanut laaja-alaisesti monenlaista musiikkia, kuten poppia, jazzia, rockia, uutta ja vanhaa iskelmää sekä musikaalilauluja. Esiintymiskokemusta minulla on paljon sekä musiikin että teatterin puolelta yli kymmenen vuoden ajalta.

Laulutunneilla opetan lauluteknisiä asioita kuten hengitys, tuki, äänen sointi ja artikulaatio. Laulujen kautta annan ohjeita muun muassa tyylinmukaiseen fraseeraukseen, rytmiikkaan, vireeseen sekä vieraiden kielien lausumiseen. Kappaleet voivat olla oppilaan itse valitsemia tai vaikka jostain oppilaalle uudesta, kiinnostavasta tyylilajista.

Ohjaan myös esiintymistä ja laulun tulkitsemista, kuinka eläytyä laulun tarinaan ja koskettaa kuulijoita. Tässä työkaluja ovat esimerkiksi tekstin tulkinta, kehon liikkeet laulaessa sekä tunteiden tuottaminen laulun kautta.

Opettajana olen samaan aikaan tarkka ja lempeä, ja toivon oppilaiden saavan tunneillani onnistumisen kokemuksia. Haluan auttaa oppilasta löytämään oma uniikki ja ihana äänensä. Tunneille saa tulla pitämään hauskaa, haastamaan itseään ja tutustumaan laulun saloihin!

Yhteystiedot:

marianne.susi@netti.fi

0404156484